Translate

maanantai 9. kesäkuuta 2014

LENKILLÄ jogging

Kiva oli käydä monen viikon tauon jälkeen lenkillä. Polvi ei oikein kestä kävelyä. Siirryttävä tekemään pyörälenkkiä.


Tällä seudulla on hirveästi tuomenkehrääjä koin toukkien tyhjiksi syötyjä puita.
Hiukset nousee pystyyn, kun näkee kaikki toukat.


                                                                  Villakirvoja jonossa.


Pojan kanssa käveltiin, ja ihailtiin luontoa. Koiranputkea kasvavalla isolla pellolla nähtiin lintu, joka osoittautui pikkulepinkäiseksi. Minä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, mutta poika kylläkin suunnistuskisoissa.


 Samalla pellolla ruisrääkkä huuteli. On taas tullut takaisin. Onneksi ei enää ole meidän talon vieressä, niin kuin muutamia vuosia sitten. Yö unet jää vähiin, kun lintu on koko ajan äänessä.


Hyttysiä ja mäkäräisiä, on ihan älyttämästi metsässä, ja hiekkatiellä.
Kielotkin on jo kohta kukkineet, vielä muutama hyvä kuntoinen näkyi tienvieressä.


                                Palokärki lähti tieltä, ihan muutaman metrin päästä meistä.


                         Lehtikuuset on kivan näköisiä, kun uudet lehdet tulevat esiin.


Täällä on todella paljon pyjamaluteita. Koiranputket ihan kuhisee pyjamaluteita. Samoja luteita löytyy myös muualtakin.


                                   Pupu on tähdännyt aika hyvin, mihinkä papanat laskee.


Pihlajaperhosen kotelo oli kiinnitynyt hakkuuaukion laidalla olevaan ravinnesäkkiin.


Toisessa säkissä oli saman näköinen kotelo. Voisiko olla eri sukupuolta oleva perhonen, vai mikä kotelo tämä on?


                                          Samoissa säkeissä pyöri myös tällaisia ötököitötä.


Hakkuuaukiolla lenteli vaikka minkälaista lintua, ja ötökkää. Hyttyset ja mäkäräiset tekivät vaan kiusaa. Se on alettava käyttää hyttysmyrkkyä ja suojaavia vaatteita, kun liikkuu metsässä tai lähellä metsää.

Nyt ei taas sitten kävelylenkillä käydäkkään, saatikka kävellä kunnolla. Polvi ei anna astua päälle. Hermot menee! Elokuussa kokeillaan jotakin muuta piikkiä, kun kortisonia.

Kävin reumalääkärillä, totesi että minulla on fibromyalgia. No se on ollut jo 2000 luvun alusta lähtien. Olen silloin jo valittanut samoja kipuja. Tietääpähän mistä jotkin kivut johtuu, ja sai nimen vaivoille. Entisen urheilijan vaiva, nivelrikko vaivaa myös vähän joka paikassa.

Hermostuttavaa, kun on tottunut aina menemään ja tekemään kaikenlaista, ja nyt ei pystykkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti