Translate

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

SUNNUNTAIPÄIVÄN AJELULLA sunday ride

Sateinen ilma, ja eilisestä metsässä kävelystä turvonnut nilkka, antoi aiheen lähteä vaihteeksi ajelemaan autolla, ja katsomaan lintutilannetta.

                               Ensin ajettiin kauppakeskus Veturin vierestä ostamaan bensaa.


                     Kauppakeskuksessa oli taas kovasti porukkaa, automäärästä päätellen.


                                                      Komea kyltti. Näkyy pitkälle.



                                         Tien toisella puolella, on toinen iso kauppakeskus.


Käytiin prismassa, ostamassa minulle uusi peruspuhelin. Minulla oli käytössä pojan puhelin, jossa oli näppäin, ja hipaisukäyttö. Hermot meni! Hankala puhelin käyttää.


Kaupassa käynnin jälkeen, matka kävi Elimäelle päin. Poikettiin katsomassa onko Mustilan puutarhamyymälä jo auki, mutta ei ollut. Pihaan on näköjään tulossa viinipuoti.


Mustila on hieno paikka, kun puiston atsaleat, ja alppiruusut puhkeavat kukkaan.


Tästä käännyttiin tielle, joka vie Kausalaan. Kausala 23 km, Mustilan tienhaarasta.
Täällä on mielettömästi isoja peltoja, joilla luulisi olevan lintuja. Mutta ei ollut. Eläteltiin toiveita, jos nähtäisiin kuovi. Vaan ei ollut kun yksi närhi näkyvissä.


200 m ennen Kausalan kylttiä, nähtiin ensimmäiset linnut. Sinisorsia oli aikamoinen lauma pellolla ruokailemassa.


                                          Sorsien seassa, näkyi muutamia metsähanhia.


Metsähanhet ihmettelivät sinisorsien touhuja. Sorsat saivat säkärin, ja lensivät kaikki hanhien luokse, ilmeisesti turvaan.


Tultiin Kausalan keskustaan. Täällä piti poiketa kaupasta hakemassa omenamehua.


Täällä on hankala liikkua. Tavallaan ajat pääkatua, ja joudut väistämään jokaista, joka tulee oikealta.


Pitihän se vielä poiketa maatilatorilla, kun kotimatka menee ohitse. Mukaan päätyi tällä kertaa hiivaleipä, juhlametwurstia pojalle, ja minulle savustettua maksaa. Maksaan tulee ihan himo, on niin älyttömän hyvää leivän päällä.


                                      Kalanmyyntipisteen katto, on näköjään remontissa.


Maatilatorin pihapiiriä. Kiepattiin takana olevien peltojen lintutilanne katsomassa. Ei mitään mielenkiintoista. Hirveästi lokkeja, ja töyhtöhyyppiä. Pari kanadanhanhea.


Matka kääntyi kotia kohden, jossa odotti pyykin-, ja astianpesukoneiden päälle laitto, sekä huomisen päivän ruuanlaitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti