Translate

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

ONGELLA worm hook and line



 Kevään ensinmäinen onki reissu, tehtiin Iittiin, venevalkaman viereiseen ojaan.

 Tässä paikassa on aina keväisin paljon kaloja.

Tämä on myös suosittu paikka pitää ensinmäisiä onkikilpailuja.

 Uoma on nyt aika kapea, ja heinää on pitkälle veteen päin.

4m ongella ylettää mainiosti, myös toiselle puolelle.


Ihan ei uskalla astua rantaan asti, kun ei tiedä koska humpsahtaa veteen. Turvallista pysyä vähän kauempaa.

Pikku särkikalaa tulee ihan solkenaan, eikä edes tarvitse mäskätä.

Isolla koukulla ei tee tässä paikassa mitään. Kalat saman mittaisia, kuin koho.
Särjen onkimisen iloja!

Läjät käteen.

Minä ongin ihan siltarummun vieressä, mutta kaloja on myös muualla.



Kesällä ei olla saatu kaloja täältä, vesi menee myös aika vähiin.

Isäntä ja poika onkivat ihan pienestä lätäköstä, samassa ojassa, mutta paikan peräpäässä.

Tästäkin tuli kalaa, ihan solkenaan.
Ruovikossa näkyi myös muuttolintuja.

mm. kaksi sinisuohaukkaa lenteli edestakaisin, ja sammakot pitivät hirveää mekkalaa.


Poika löysi lisää kaloja, olemattomasta lätäköstä.

Maaperä oli sen verran jäässä vielä, että uskalsi kävellä tässä kohtaa.

Paikka on ihan suota.
Tästä kun pääsisi jollakin menemääm eteenpäin, tulisi vastaan luhtalampi. Menemätön paikka.


                                             

Penkalla olevat kilpailupaikka numerot oli vaihdettu uusiksi. Yläpuolella oleva kuva on takaisin päin tielle. Kiva paikka aloittaa kesän onkikausi täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti