Translate

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

YLLÄTYS JOELLA


           Pakkanen lauhtui sen verran, että tarkeni lähteä joelle, etsimään koskikaraa.


Veneitä on jätety talveksi, yllättävän paljon rantaan. Meillä tuodaan kauden päätteeksi, vene kotipihaan, odottamaan vesien sulamista.
Hirveän paljon häviää veneitä. Parempi että vene on silmien alla, kun sitä ei käytä.

Meidän pitäisi hankkia uusi perämoottori, vanhan tilalle. Vanha moottori käy, kun käy.
Meikäläiseltä menee hermot, kun kone lakkaa käymästä, jossain kaukana. Se on pitkä soutumatka yleensä edessä.

Vähän kiinnostaisi hankkia sähköperämoottori. Eipähän haisisi bensa, ja olisi hiljainen. Arveluttaa vaan, miten jaksaa työntää venettä ja meitä vastavirtaan.

Kesällä on ärsyttävää, isot ja tehokkaat moottoriveneet menevät ohitse, kun olet soutelemassa, tai kalalla. Ohitse mennään hanat auki, mitä väliä sillä on jos pieni vene on hätää kärsimässä, isojen aaltojen kanssa.

Mitenkähän se rauhoitusaika olikaan joella. Pitää tarkistaa. Ei mene enää luultavasti kovinkaan kauan, kun pääsee rannalta heittelemään virveliä.


                                         Veden pinnalla leijui sumu. Ei vielä näkynyt koskikaraa.


Tästä vastapäisellä rannalla, on toinen venelaituri. Lähistöllä on kalliomaalauksia.


Tässä saaressa oli koko kesän oranssi teltta. Asustikohan siellä joku, vai mikä lie.


Jes! Käveltiin polkua pitkin eteenpäin. Siellä jään reunassa, istui koskikara.


Lintu kuikuili ympärilleen, ilmeisesti havaitsi meidät. Onneksi ei lentänyt pois, vaan jatkoi veden tarkkailua.
( Koitettiin olla piilossa kallion takana ).


Lintu teki useita sukelluksia veteen. Lensi vähän matkaa veden pinnalla, ja taas sukelsi.


                                                 Silmät tarkkana koskikara päivysti jäällä.



     Ilmeisesti syötävää vedestä löytyi, kun lintu palasi jäälle, ja nokki jäältä jotakin.


                                                            Ja taas päivystettiin.


                            Pitkän ajan päästä, koskikara otti siivet alleen, ja lensi laiturille päin.


Miehet läksi seuraamaan lintua. Tirppa lensi isoille kiville, jonka vieressä on virran auki pitämä sula kohta.


                                              Jäin kuuntelemaan veden, ja jään pitämää kohinaa.


                  Hermot lepäsi. Aurinko paistoi, vesi virtasi äänekkästi, ja minua paleli.


 Napsin jäisillä sormilla, muutamia kuvia. Tuumin että vedestä saisi siistin äänen, jos sitä nauhottaisi.
Enhän minä ollut katsonut, mistä minun kameralla kuvataan videokuvaa. Filmaaminen jäi siihen.



Huutelin pojalle, että tule tänne. Meinasin että hän nauhottaisi veden, ja jään ääntä.


Käänsin selän toiseen suuntaan, ja viitoilin muille, että tulevat takaisin. Miehet läksikin tulemaan aikamoista vauhtia takaisin.


Meinasin pelästyä, kun käänsin asennon takaisin veteen päin. Koskikara seisoi 2 m päässä minusta. Mistä ihmeestä se siihen tuli? Miten se uskalsi tulla noin lähelle minua?


                              Ei linnulla ollut mitään kiirettä. Se seisoi jäällä, ja katseli ympärilleen.


Välillä se sukelsi veteen, ja palasi takaisin samaan paikkaan. Toiset oli tulleet lähemmäksi katsomaan lintua.


Paikalla ei voinut liikkua yhtään, ettei pelottanut lintua pois. Tosi hieno hetki. Kaksi vuotta olen koittanut nähdä koskikaran, vähän kauemman aikaa, muuta kuin hetken. Ja nyt lintu oli kaikessa rauhassa ihan lähellä.

Hassun näköistä, kun lintu kurkistaa veteen.


                                                              Vihdoin lintu lensi muualle.


                        Eipä muistunut paleleminen mieleen, kun oli niin mielenkiintoista tehtävää.


                                              Päätettiin lähteä pois. Johan nähtiin tarpeeksi.


Joessa ajelehtii jääpaloja, jotka näyttävät timanteilta, kun auringonvalo osuu niihin.


Vieressä olevasta metsästä kuului, mielenkiintoisia linnun ääniä. Ei keretty ihmettelemään enempää, kun oli pakko lähteä. Isäntä meni töihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti