Translate

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

VIROJOKI JA KLAMILA

                                          Lintujen bongaus reissulla Virojoella.


Kiemurtelevan tien vieressä on paljon lehmiä. Virojoen kirkon kohdalta, käännytään lintutornille. Vaikeasti kiipeiltävän tornin huipulta, ei näkynyt linnun lintua. Niinpä päätettiin lähteä alas meren rantaan, katsomaan näkyykö siellä mitään.


Kävely matkaa on n. 200m.


Merellä ei ensin tuntunut olevan mitään liikettä.


Kaukana edessä päin on pieni saari, jonka edustalla oli jotakin lintuja, mutta olivat niin kaukana, ettei millään nähnyt mitä lintuja ne on.


Aikamme kuluksi, kierreltiin rantaa jos kivien välistä löytyisi jotakin mielenkiintoista.


Rakkolevää, oli paljon taas huuhtoutunut rantaan haisemaan.


Viereisestä mökistä lähti moottorivene.


Olisipa vene merellä, pääsisi hyville kalapaikoille.
Kumiveneelläkään ei oikein viitsi merelle lähteä.


Huonon kuvan sai linnuista, kaukana olevalta saarelta. Sorsia vai jotakin muita, mutta kovasti niitä oli.


Yksinäinen merimetso kuivatteli siipiä auringossa.


Tästä eteenpäin tulee mökki, ja sen jälkeen rajavartioston aluetta.


Ranta heinikkoa.


Verikorento


Joutsenen sulka. Sulalla oli kokoa.

Ranta kasvi


" Kultaa " kivessä.

Tutkimus työtä.


Hankala lintutorni. Minä en pääse ollenkaan torniin, ja poika ei suostu menemään toista kertaa.


Lehmä lauma.


Kun lintuja ei näkynyt, päätettiin lähteä Klamilaan.


Bensa tankkeja.


Klamilassa riitti veneilijöitä.


Veneen laskupaikka. Hiljaista oli täälläkin lintujen suhteen. Yksi harmaahaikara, liihotteli ohitse.

Nyt muutamia viikkoja myöhemmin, maisema on jo toisen näköinen. Lehdet on puista pois, ja lunta vähän maassa.
Ethän käytä kuviani ilman lupaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti