Translate

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

ISON PIENEN NAISEN ULKOILUASU

On se vaan vaikea löytää, pienelle pyöreälle naiselle kunnollista ulkoilu asua.

Kun kiloja on sairauden, lääkkeiden tai ylensyönnin takia kertynyt reippaasti liikaa, tulee vaikeuksia löytää vaateita, jotka mahtuvat päälle ja ovat kivoja pitää yllä.

Tällainen tavallinen pulliainen, kun menee naisten vaateosastolle katsomaan jotakin vaatetta itselleen, ei saa kun pahan mielen. Nyky vaatteet on tehty niin pienellä kaavalla, ettei edes xxl mahdu hartioista päälle.

Entisenä urheilijana hartijat, ja muu kroppa ei ole riisitautisen mallinen. Enkä ole ainoa laatuani, jolla on samat ongelmat. Oman ikäiset ja vanhemmat naiset manaavat samaa.

Ostin " hengittävän" ja vettä pitävän tuulipuvun marjastukseen, kalastukseen ja lenkkeilyyn huonoja kelejä varten. Viho viimeinen puku pitää ( tunnettu hyvä malli ja merkki). Puku on niin tiivis, että vaatteet saa puristaa kuivaksi, liikunnan jälkeen.

Onneksi löysin kouvolan keskustan ainoasta urheiluliikkeestä suomalaista suunnittelua, suomalaiselle d - vartalolle tehdyn mikrokuitukankaisen tuulipuvun. Merkki on Runway.

Housun ja takin leveys ja pituus sattuu juuri meikäläisen vartalo mallille. Mahtavan kevyt, tuulenpitävä, hieman tihkua kestävä ja helppo hoitoinen puku. Olen nyt remunnut metsässä, kalassa ja lenkillä, enkä voi moittia puvun mallia ja materiaalia. Kuvaa en ottanut puvusta.
Minua pienempi, diabeetteksen ja monien muiden sairauksien takia, kovasti ylipainoinen äitini löysi samasta liikkeestä tuulipuvun kokoa D52. Todella harvinaista löytää tämän kokoinen ulkoilupuku.
Puntit ovat lyhkäisellä ihmisellä aina liian pitkät. Onneksi lahkeen suussa ei ole vetoketjuja, vaan kuminauhat. Helppo lyhentää tai tehdä pussi malliseksi kuminauhojen kiristyksellä.
Puvun takki on sopivan mittainen, ja vetoketjullisia taskuja on riittävästi. Puvussa on verkkovuori, jonka ansiosta puku on helppo pukea päälle.
Kiva, kun ulkoilupukuihin on tullut uusia kuvioita, ja hentoja naisellisia värejä. Ei kaikki tykkää voimakkaista väreistä.
                                                       Takissa on hyvin heijastimia.

Kiinteä hyvän mallinen huppu, joka ei retkota missä sattuu, kun hupun kiinnitykset irtoavat.

Liikkeeseen oli näköjään tullut jo uudet kevyttoppapuvut sisälle. Katselin että pukujen koot menevät D52 asti. Hinnatkaan eivät olleet hirveät. Taitaa joutua venymään, vielä äidille ja minulle uudet kevyttoppapuvutkin. Kohtahan ne pakkaset kumminkin alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti